Askartelun vallankumous!

 Tänään näin Facebookissa kirjoituksen, joka herätti minussa niin voimakkaita tunteita, että koin velvollisuudekseni kirjoittaa niistä blogiini. Blogini on ollut aika pitkään jäässä, sillä koulussa on ollut niin kiire ja en oikein ole löytänyt elämästäni aikaa blogin kirjoittamiselle. Näin aluksi voisin siis kertoa hieman kuulumisiani ja sen jälkeen purkaa tuntojani asiasta, joka sai minut vihdoin kirjoittamaan tänne.

Minun on pitänyt laittaa tänne vaikka mitä, mutta kuten jo sanoin, aikaa ei ole tuntunut löytyvän. Yksi syy kiireeseen on ollut opiskelu. Hain viime keväänä opiskelemaan sivuaineena perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisia opintoja (Huh, mikä nimi!). Unelmanani oli saada käsityönopettajan pätevyyden rinnalle myös luokanopettajan pätevyys. Suureksi onnekseni ja ihmetyksekseni pääsin opiskelemaan monialaisia ja aloitin opinnot viime syksynä! Oikeasti olen edelleen hieman hämilläni, sillä olin pääsykokeiden haastatteluosuudessa niin outo ja sekaisin. Puhuin niin paljon, että suuni kuivui ja alkoi kummallisesti naksua jokaisen lauseen päätteeksi...no...ehkä haastattelijat aistivat innostukseni ja ottivat siksi minut sisään. :D

Opiskelu on ollut mahtavaa! Luokkamme on paras ikinä ja olemmekin puhuneet, että olisi hauskaa perustaa oma koulu. Rehtorikin on jo valittu! Mutta asiaan. Huhtikuun lopussa olen siis periaatteessa pätevä opettamaan kaikkia alakoulun aineita. Aika hurjaa! (innostukseni ehkä näkyy..heh)

Nyt vihdoin pääsen siihen Facebook -kirjoitukseen, joka herätti minussa vahvoja tunteita! Luin tänään kirjoituksen, jossa eräs luokanopettajaksi opiskeleva kertoi mielipiteensä virpomisesta. Hänen mielestään virpominen on EVVK ja hän oli ilmoittanut lapselleen, ettei häntä saa rasittaa millään virpomiseen liittyvällä. Lapsi oli koristellut sitten vitsat kaverillaan. Kirjoituksen mukaan opetussuunnitelmissa ei velvoiteta opettajaa opettamaan askartelua, joka on hyvä, sillä askartelu on tiivistetysti sanottuna hänen mielestään todella syvältä. Kirjoitus sai vereni kiehumaan ja päätin aloittaa askartelun vallankumouksen.

Nyt alkaa Annin saarna osuus. Minun mielestäni kenenkään ei tarvitse pitää askartelusta, mutta vanhemman velvollisuus on tukea lastaan. Jos lapsi haluaa askarrella, siihen pitää kannustaa ja antaa mahdollisuus. Olen työskennellyt monia vuosia askartelutarvikekaupassa ja voin sanoa, että joka ikinen kerta, kun liikkeeseen astui vanhempi, joka suoraan myönsi, ettei askartelu ole yhtään hänen juttunsa/hän ei osaa, olin iloinen. En siksi, että askartelu ei ollut vanhemman juttu, vaan siksi, että hän oli päättänyt kuunnella lastaan ja antaa hänelle mahdollisuuden innostua ja toteuttaa luovuuttaan. On sääli, että monet vanhemmat tappavat omalla negatiivisella asenteellaan lasten innon askartelua kohtaan. Monilla aikuisilla on kuva, että askarrellessa lapselle tulee antaa jokin hieno askartelumalli, jonka sitten lapsi askartelee. Aikuiset unohtavat, että lapset ovat luovia! Lapsi, jolla on into tehdä itse, tarvitsee vain paperia, kyniä, sakset ja liimaa. Muuta ei vaadita.
Aikuiset, älkää lannistako lapsia, vaan antakaa heidän puuhata, mönkiä, kiipeillä ja askarrella! Lapsen luovuus ja heittäytymiskyky on jotain ainutlaatuista. Amen!

Tässä vielä kuvia viimeaikaisista askarteluistani ihan vain siksi, koska askartelu on parasta:

Vieraita oli tulossa ja ongelmana oli suuri kori, joka ei mahtunut minnekään piiloon. Ratkaisin pulman askartelemalla sen täyteen paperikukkia. Tähän kaikkeen tarvitsin vain sakset, paperia, liimaa ja innostuksen. Tein kuvassa näkyvään oksaan jouluksi valkoisia palloja silkkimassasta. Oksasta tuli heti paljon keväisempi, kun koristelin sen vihreillä sulilla ja koristemunilla. :)

Päivitin myös keittiön maton keväisempään. Ihme kyllä poikaystävältä ei tullut negatiivista palautetta maton värityksestä, vaikka vaaleanpunainen on yleensä totaalinen nou nou. :D Kävin siis kutomassa maton tässä alkuvuodesta kudonta-asemalla.

- Anni